Biografia



kuva: Marko Happo

Tanssin aloitin vuonna 1997 klassisella baletilla Keravan tanssiopistossa. Tanssiharrastus imi pian mukanaan ja löysin itseni treenisalilta melkein päivittäin. Keravalla tanssin aktiivisesti pääaineena baletti ja sivuaineena nykytanssi. Mukaan mahtui myös monenlaista kokeilua jazz- ja showtanssista katutanssilajeihin.

Lukion jälkeen kävin vuoden kestävän Västra Nylands Fölkhögskolanin tanssilinjan, jonka aikana päätin hakeutua ammattiopintoihin. Vuonna 2010 aloitin tanssinopettajan opinnot Savonia-ammattikorkeakoulussa  pääaineina jazztanssi ja klassinen baletti. Yhden opiskeluvuoden vietin vaihto-opinnoissa Prahassa, yliopistossa Academy of Performing Arts, jossa keskityin erityisesti Graham-tekniikkaan ja klassiseen balettiin sekä pidin jazztunteja muille opiskelijoille.

Vahva klassinen tausta, jonka päälle rakentuu monipuolinen lajien kirjo on mielestäni suurin vahvuuteni. Viehätyn vanhoista tekniikoista ja tyyleistä, joita hyödynnän opetuksessani. Usein soppaa tulee kuitenkin maustaa ja silloin useamman lajin tuntemus auttaa. Olenkin koettanut imeä itseeni vaikutteita erilaisista lähteistä, inspiroitua ja kehittää itseni näköistä osaamista, joka ei ole koskaan valmis.

Tanssissa kiinnostaa historia, fyysisyys, vuorovaikutus ja ne hetket, joita ei voi järjellä selittää. Draivi opettamiseen tulee oppimisen ja oivaltamisen hetkistä ja yhtä lailla tärkeistä tässä ja nyt tanssimisen kokemuksista.